Ansiopäivärahan määrä

Ansiopäivärahan määrään vaikuttavat työssäoloehdon ajalta saadut tulot. Jos työ ja siitä saatava palkkatulo on ollut kausiluonteista, huomioidaan kuitenkin työttömyyttä edeltäneen 12 kuukauden tulot. Tyypillisiä kausityöntekijöitä ovat esimerkiksi asfalttityöntekijät ja matkailukeskusten työntekijät.

Ansiopäiväraha muodostuu peruspäivärahan suuruisesta perusosasta ja hakijan palkan mukaan määräytyvästä ansio-osasta ja mahdollisesta lapsikorotuksesta.
Perusosa on 31,36 euroa vuonna 2012.

Ansio-osaa laskettaessa työssäoloehdon aikaisesta palkkatulosta vähennetään lomaraha, lomaltapaluuraha ja lomakorvaus sekä 3,94 prosenttia, joka vastaa palkansaajan työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja sekä sairausvakuutuksen päivärahamaksua. Jakamalla näin saatu kuukausipalkka 21,5:llä saadaan päiväpalkka. Ansio-osa on 45 prosenttia päiväpalkan ja perusosan erotuksesta. Jos kuukausipalkka ylittää 3292,80 euroa, ansio-osa alenee ylimenevältä osalta 20 prosenttiin.

Lapsikorotus on yhdestä alle 18-vuotiaasta lapsesta 5,06 euroa, kahdesta 7,43 euroa ja kolmesta tai useammasta 9,58 euroa/pv.

Täysi ansiopäiväraha lapsikorotuksineen voi enimmillään olla 90 prosenttia päivärahan perusteena olevasta päiväpalkasta, kuitenkin vähintään lapsikorotuksilla korotetun peruspäivärahan suuruinen.

Työssäoloehdon täyttyessä uudelleen 500 päivärahapäivän aikana, on uuden päivärahan määrä vähintään 80 prosenttia aikaisemmasta päivärahasta. Vertailu tehdään aikaisemman ja uuden päivärahan määrillä ilman lapsikorotuksia.

Verotus

Työttömyyskassan maksamat etuudet ovat ennakonpidätyksenalaista tuloa, josta työttömyyskassa toimittaa ennakonpidätyksen.

Saamme jäsentemme ennakonpidätystiedot suoraan verottajalta verovuoden alussa (1.2). Jos olet uusi jäsen ja liittynyt työttömyyskassan jäseneksi kesken vuotta, toimita tällöin ennakonpidätystietosi itse työttömyyskassalle. Mikäli sinulla on ns. portaikkoverokortti tai muutosverokortti etuutta varten, lähetä se alkuperäisenä työttömyyskassaan.

Verohallinnon päätöksen mukaisesti ansiopäivärahan ennakonpidätysprosentti on kaksi prosenttiyksikköä korkeampi kuin palkkaa varten määrätty ennakonpidätys, kuitenkin vähintään 20 % suuruinen. Mikäli ansiopäivärahaan maksetaan korotettua ansio-osaa tai muutosturvan ansio-osaa, ennakonpidätysprosentti on neljä prosenttiyksikköä korkeampi kuin palkan ennakonpidätys. Ennakonpidätys toimitetaan kuitenkin vähintään 20 %:n suuruisena.

Jos olet hakenut muutosverokortin sosiaalietuutta varten, ennakonpidätys toimitetaan muutosverokortin tietojen mukaisesti. Portaikkoverokorttia käytettäessä ennakonpidätys toimitetaan verokortin mukaisesti, kuitenkin vähintään 20 %:n suuruisena.

Työttömyyskassa toimittaa verottajalle tiedot maksetuista etuuksista ja ennakonpidätyksistä.

Päivitetty: 29.12.2011