Ansiopäivärahaoikeuden kesto
Enimmäismaksuaika
Ansiopäivärahaa maksetaan enintään 500 työttömyyspäivältä. Mikäli työttömyys jatkuu sen täytyttyä, Kansaneläkelaitos maksaa työmarkkinatukea.
Kun hakija on saanut päivärahaa 500 päivää, vaaditaan uusi 34 kalenteriviikon työssäolojakso uuden ansiopäivärahaoikeuden syntymiseksi. Työssäoloehtoon voi sisältyä työviikkoja myös edeltävältä 500 päivän maksuajalta, esimerkiksi osa-aikatyötä tai eripituisia kokoaikatyön jaksoja. Edellytyksenä on, ettei niitä viikkoja ole otettu edelliseen työssäoloehtoon mukaan.
Soviteltu päiväraha kerryttää ansioturvan 500 päivän enimmäisaikaa. Käytännössä verrataan, kuinka montaa kokonaan työtöntä päivärahapäivää hakujaksolla maksettu soviteltu päivärahasumma vastaa.
Lisäpäiväoikeus
Työttömyyspäivärahaa voidaan maksaa myös 500 päivän enimmäisajan jälkeen ns. lisäpäivinä, jos jäsen on
- syntynyt ennen vuotta 1950 ja täyttänyt 57 vuotta ennen kuin 500 päivän enimmäismaksuaika täyttyy. Hän saa 500 päivän lisäksi päivärahaa sen kuukauden loppuun, jonka aikana hän täyttää 60 vuotta. Sen jälkeen on mahdollisuus hakea työttömyyseläkettä.
- syntynyt 1950 -1954 ja täyttää 59 vuotta ennen 500 päivän täyttymistä. Lisäksi edellytetään, että hän on ollut enimmäisajan täyttyessä eläkkeeseen oikeuttavassa työssä vähintään viisi vuotta viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana. Päivärahaa maksetaan sen kuukauden loppuun saakka, jona hän täyttää 65 vuotta.
- syntynyt 1955 tai sen jälkeen ja täyttää 60 vuotta ennen 500 päivän täyttymistä. Lisäksi edellytetään, että hän on ollut enimmäisajan täyttyessä eläkkeeseen oikeuttavassa työssä vähintään viisi vuotta viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana. Päivärahaa maksetaan sen kuukauden loppuun saakka, jona hän täyttää 65 vuotta.
1.2.2012 lukien työtön voi valita hakeeko vanhuuseläkettä jo 62-vuotiaana ilman varhennusvähennystä vai hakeeko hän ansiopäivärahaa sen kalenterikuukauden loppuun asti jolloin hän täyttää 65 vuotta mikäli hän täyttää seuraavat ehdot:
- on syntynyt 1950 tai sen jälkeen
- on täyttänyt 62 vuotta
- on saanut ansiopäiväraha lisäpäiviltä eläkkeen alkamista edeltävän kuukauden aikana vähintään yhdeltä päivältä
