Kuka on yrittäjä
Työttömyysturvalain mukaan yrittäjäksi katsotaan henkilö, joka päätointaan varten on velvollinen ottamaan YEL- tai MYEL-vakuutuksen.
Yrittäjäksi katsotaan myös yrityksessä työskentelevä yrityksen osaomistaja, joka kuuluu muun lakisääteisen eläkevakuutuksen piiriin,
- jos hän toimii johtavassa asemassa ja omistaa yksin vähintään 15 % tai hänen perheellään tai hänellä yhdessä perheenjäsentensä kanssa on omistuksessa vähintään 30 % yhtiöstä; tai
- jos hän, hänen perheensä tai he yhdessä omistavat vähintään 50 % yhtiöstä
Johtavassa asemassa olevaksi katsotaan yhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja ja varsinaiset jäsenet. Perheenjäseniä ovat yrittäjän kanssa samassa taloudessa asuvat puoliso tai avopuoliso, lapset ja omat vanhemmat.
Kausiluontoinen yritystoiminta
Kausiluontoisena pidetään yritystoimintaa, jota on keskimäärin mahdollista harjoittaa yhtensä enintään kuuden kuukauden ajan vuodessa. Lisäksi edellytetään, ettei kausiluontoisesta yritystoiminnasta saatu tulo turvaa eikä ole tarkoitettu turvaamaan ympärivuotista toimeentuloa.
Kausiluontoisen yritystoiminnan päätyttyä henkilöllä on mahdollisuus saada ansiopäivärahaa. Palkansaajakassan jäsenyysaikana yritystoiminta ei kuitenkaan kerrytä hakijalle uutta työssäoloehtoa.
Satunnainen työskentely perheyrityksessä
Työttömyysturvassa pääsääntönä myös perheenjäsenet luetaan yrittäjiksi, mikäli he työllistyvät toisen perheenjäsenen omistamassa yrityksessä.
Perheenjäseneksi luetaan suoraan alenevassa ja ylenevässä polvessa olevat perheenjäsenet, jotka asuvat samassa taloudessa.
Jos hakija työllistyy perheenjäsenen omistamassa yrityksessä enintään kuudeksi kuukaudeksi, voi hän palata palkansaajakassaan päivärahan saajaksi.
Tarkempaa tietoa yrittäjien työttömyysturvasta saat yrittäjien työttömyyskassojen kotisivuilta:
Ammatinharjoittajien ja yrittäjien työttömyyskassa:
www.ayt.fi
Suomen Yrittäjäin työttömyyskassa:
www.syt.fi
