Työttömyysturvasanastoa
Ansiopäiväraha: Työtön, joka on täyttänyt työssäoloehdon ja on kassan jäsen, saa ansiopäivärahaa.
Eläkeputki: Ennen vuotta 1950 syntynyt henkilö on ns. eläkeputkessa, kun hän jää työttömäksi siten, että hän täyttää 57 vuotta ennen kuin ansiopäivärahan 500 päivän enimmäismaksuaika täyttyy. 500 päivän jälkeen hän saa päivärahaa lisäpäivinä sen kalenterikuukauden loppuun saakka, jona hän täyttää 60 vuotta. Tällöin hänellä on mahdollisuus hakea työttömyyseläkettä.
Jäsenyysehto: Ansiopäivärahan saaminen edellyttää vähintään 34 viikon jäsenyyttä työttömyyskassassa. Työssäoloehdon on täytyttävä jäsenyysaikana.
Karenssi: Työ- ja elinkeinotoimiston määräämä päivärahaton aika esim. sen johdosta, että henkilö kieltäytyy tai eroaa työstä ilman pätevää syytä.
Koulutuspäiväraha: Työttömän aloittaessa omaehtoisen opiskelun, on ennen vuotta 2010 voitu opiskelun ajalta maksaa työttömyyspäivärahan suuruista koulutuspäivärahaa. Vuodesta 2010 lukien työnhakijan omaehtoisen opiskelun ajalta maksetaan ansiopäivärahaa, ei koulutuspäivärahaa. (ks. tarkemmin kohta Työllistymistä edistävät palvelu).
Koulutustuki: Ennen vuotta 2010 alkaneen työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen ajalta maksettava etuus. Koulutustuki erillisenä etuusmuotona poistuu ja vuonna 2010 alkaneiden työvoimapoliittisten aikuiskoulutusten ajalta maksetaan ansiopäivärahaa (ks. tarkemmin kohta Työllistymistä edistävät palvelu).
Laskennallinen työtulo sovittelussa: Soviteltu päiväraha maksetaan pääsääntöisesti neljän viikon tai kuukauden jaksolta. Jos neljän viikon tai kuukauden jaksolla on aikaa, jolta ei voida maksaa päivärahaa, muutetaan jakson muilta päiviltä ansaittu tulo laskennallisesti vastaamaan kuukausituloa. Näin saadusta kuukausitulosta otetaan huomioon 50 prosenttia sovittelussa.
Lisäpäivät: Lisäpäivillä tarkoitetaan päivärahapäiviä, jotka maksetaan 500 päivän lisäksi.
Mikäli henkilö on syntynyt 1950-1954 ja hän jää työttömäksi siten että täyttää 59 vuotta ennen kuin ansiopäivärahan 500 päivän enimmäismaksuaika täyttyy, hänelle voidaan maksaa päivärahaa sen kuukauden loppuun saakka, jona hän täyttää 65 vuotta. Lisäedellytys maksulle on, että hakijan on ollut 500 päivän enimmäisajan täyttyessä eläkkeeseen oikeuttavassa työssä vähintään viisi vuotta viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana.
Mikäli henkilö on syntynyt vuonna 1955 tai sen jälkeen ja hän jää työttömäksi siten että täyttää 60 vuotta ennen kuin ansiopäivärahan 500 päivän enimmäismaksuaika täyttyy, hänelle voidaan maksaa päivärahaa sen kuukauden loppuun saakka, jona hän täyttää 65 vuotta. Lisäedellytys maksulle on, että hakija on ollut 500 päivän enimmäisajan täyttyessä eläkkeeseen oikeuttavassa työssä vähintään viisi vuotta viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana.
Ennen vuotta 1950 syntyneet, ks. eläkeputki.
Lomakorvaus: Jos työntekijällä on työsuhteen päättyessä pitämättömiä vuosilomia, työnantaja maksaa näistä pitämättä jääneistä päivistä korvauksen rahassa. Työnantajan maksama lomaraha ei ole lomakorvausta.
Muutosturva: Muutosturvan tavoitteena on nopeuttaa ja helpottaa irtisanotun pääsyä uuteen työhön. Toimintamalli sisältää työnantajan tehostuneen tiedottamisvelvollisuuden, henkilöstön kanssa tehtävän toimintasuunnitelman ja työ- ja elinkeinotoimistojen kanssa laadittavat työllistymissuunnitelmat. Jos työnhakija osallistuu työllistymissuunnitelmassa sovittuihin työllistymistä edistäviin palveluihin, hänellä voi lisäksi olla oikeus korotettuun työttömyysturvaan.
Omavastuuaika: Kun henkilö työttömyyden alettua ilmoittautuu työttömäksi työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimistoon, alkaa päivärahan maksaminen vasta omavastuuajan jälkeen. Omavastuuaika on seitsemää täyttä työttömyyspäivää vastaava aika enintään kahdeksan peräkkäisen kalenteriviikon aikana. Omavastuuaika asetetaan aina uudelleen, kun hakijan työssäoloehto täyttyy, ja sen seurauksena päivärahan taso määritellään uudelleen sekä 500 päivän enimmäisaikalaskuri nollataan.
Palkkatukityö: Työ- ja elinkeinotoimisto voi myöntää ja maksaa työnantajalle palkkatukea työntekijän palkkakustannuksiin. Kyseessä on normaali työsuhde, mutta työssäoloehdon kertyminen poikkeaa normaalista.
Peruspäiväraha: Työtön, joka on täyttänyt työssäoloehdon, mutta ei ole kassan jäsen, saa Kansaneläkelaitokselta peruspäivärahaa. Peruspäiväraha on 31,36 euroa päivässä vuonna 2012. Lisäksi peruspäivärahaan maksetaan lapsikorotukset, kuten ansiopäivärahaankin.
Päivien nollaus: Työttömyyspäivärahaa maksetaan enintään 500 päivää. Jos henkilö täyttää uuden 34 viikon työssäoloehdon, alkaa enimmäisaika alusta eli päivälaskuri nollataan.
Soviteltu päiväraha, sovittelu: Työttömyyspäivärahaa maksetaan soviteltuna, jos henkilöllä on työttömyysaikana tuloja. Sovittelu tarkoittaa sitä, että työssäoloajalta maksetaan ansiopäivärahaa, josta on vähennetty osa työstä saadusta palkasta. Pääsääntö on, että puolet palkasta vähennetään maksettavasta päivärahasta.
Työmarkkinatuki: Työtön, joka ei ole täyttänyt työssäoloehtoa tai joka on saanut työttömyyspäivärahaa 500 päivää, voi saada Kansaneläkelaitokselta työmarkkinatukea. Täysi työmarkkinatuki on peruspäivärahan suuruinen.
Työllistymistä edistävä palvelu: Työllistymistä edistäviä palveluita ovat 1) työvoimapoliittinen aikuiskoulutus, 2) omaehtoinen opiskelu, 3) työharjoittelu, työelämävalmennus sekä työkokeilu työpaikalla, 4) työ- ja koulutuskokeilu, 5) maahanmuuttajien ns. rinnastetut toimenpiteet ja 6) kuntouttava työtoiminta.
Mikäli palveluun osallistumisesta on sovittu työllistymissuunnitelmassa, on ansiopäivärahaa mahdollista saada korotettuna.
Työssäoloehto: Työssäoloehto tarkoittaa työssäoloedellytystä. Työssäoloehto täyttyy, kun hakija on ollut työssä 34 kalenteriviikkoa viimeksi kuluneiden 28 kuukauden aikana. Työajan on oltava vähintään 18 tuntia kalenteriviikon aikana.
Vähennetty päiväraha: Ansiopäivärahan määrää vähentävät täysimääräisesti tietyt sosiaalietuudet. Tällöin maksettavaa ansiopäivärahaa kutsutaan vähennetyksi päivärahaksi. Vähennetty päiväraha on eri kuin soviteltu päiväraha.
Yhdistelmätuki: Työnantajalle, joka palkkaa työmarkkinatukeen oikeutetun työttömän, voidaan maksaa työmarkkinatukea. Työ- ja elinkeinotoimisto voi lisäksi maksaa lisätuen. Kyseessä on normaali työsuhde, mutta työssäoloehdon kertyminen poikkeaa normaalista. 1.1.2006 lukien yhdistelmätuen on korvannut palkkatuki.
Ylläpitokorvaus: Työllistämistä edistävään palveluun tai ryhmäpalveluna toteuttettavaan työnhakuvalmennukseen osallistuvalle maksettava veroton korvaus matkoista ja muista ylläpitoon liittyvistä kustannuksista. Ylläpitokorvauksen määrä on yhdeksän euroa/päivä ja korotetun ylläpitokorvauksen määrä on 18 euroa/päivä .
