Siirry sisältöön
Välttääksesi jonotusta puhelinpalvelussa, pyrithän selvittämään tilanteesi ensisijaisesti nettisivuiltamme. Tietoa koronan vaikutuksista päivärahan maksatukseen löytyy täältä täältä

Hakemusten määrä on kesällä jatkanut kasvuaan

Hakemusmäärät ovat kasvaneet touko-kesäkuussa kuukausitasolla noin 36 % vuodentakaiseen verrattuna.

JHL työttömyyskassan hakemusmäärät kasvavat aina kesäisin huomattavasti verrattuna muihin vuodenaikoihin. Tänä kesänä hakemusmääriin on normaalin kasvun lisäksi tullut ns. koronalisä ja esimerkiksi touko- ja kesäkuussa hakemuksia saapui kassalle noin 6000 hakemusta enemmän per kk kuin viime vuoden vastaavana aikana. Hakemusmäärien kasvu kuukausitasolla on ollut noin 36 % vuodentakaiseen verrattuna.

Työttömyyskassassa onkin hakemuksia urakoitu hartiavoimin ja myös henkilökuntaa on palkattu runsaasti lisää hakemuksia käsittelemään sekä puhelinpalveluun auttamaan ja neuvomaan jäseniä. Apua on saatu myöskin Esteri Robotista joka lajittelee ja esikäsittelee hakemuksia varsinaisten käsittelijöiden avuksi. Kassa otti kesäkuun lopulla käyttöönsä ennakkomaksumenettelyn, jolloin osa kokonaan työttömän tai lomautetun päivärahasta voidaan maksaa jo ennen kuin varsinainen hakemus tulee käsittelyyn.

Hakemusmäärät heijastuvat käsittelytilanteeseen

Hakemusten voimakkaasta lisääntymisestä huolimatta on käsittelytilanne saatu pidettyä mallillaan. Tällä hetkellä etenkin jatkohakemusten määrä on kuitenkin niin suuri, että käsittelyaika on normaalia pidempi. Suuri määrällinen lisäys on ollut myös alkavissa ansiopäivähakemuksissa, joita on tälläkin hetkellä käsittelyvuoroa odottamassa noin 3000 hakemusta.

Soviteltavissa hakemuksissa käsitellään tällä hetkellä kuun vaihteessa saapuneita hakemuksia, jolloin muutamassa päivässä on saapunut valtaosa koko kuun soviteltavista hakemuksista sisään. Käsittelytilanteen päivien vaihtuminen voi siksi välillä kestää kun yhden päivän aikana saapuneita hakemuksia voi olla useampi tuhat käsiteltävänä.

Hakemusten käsittelytilannepalvelusta voi helposti seurata oman hakemuksen tilannetta suhteessa koko kassan tilanteeseen. Syytä huoleen ei ole jos jossain kohtaa käsittelypäivämäärät eivät vaihdu päivittäin tai useamman päivän aikana. Hakemuksia kyllä käsitellään kokoajan. Joinain päivinä on hakemuksia saapunut niin paljon sisään, että koko päivän hakemusmäärän käsitteleminen kestää useamman päivän eikä käsittelytilannetieto siksi vaihdu. Ansiopäivärahahakemusten osalta tällaisia isoja päiviä on nyt vielä käsiteltävänä olevista päivistä mm. 14.6. ja 15.6. ja kuun vaihteessa 28.6.-1.7. Soviteltavien hakemusten osalta isoimmat päivät ovat 30.6. ja 1.7.  ja jatkohakemuksissa 1.7. ja toistuvasti kaikki sunnuntait ja kuun vaihteet.

Seuraa oman hakemuksesi käsittelytilanteen etenemistä eWertti Nettikassan tai käsittelytilannepalvelun kautta. Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä eikä kenenkään hakemusta voida käsitellä jonon ohi. Oman hakemuksen käsittelytilanteesta soittamisella ei voi siis vaikuttaa käsittelyjärjestykseen.