Siirry sisältöön

Joulukuun alusta alkaen työttömyysturvan suojaosa on taas 300 euroa

Osaa työttömyysturvan poikkeuksia jatketaan vuoden 2022 loppuun asti kun taas osa niistä päättyy 30.11.2021.

Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen, jonka mukaan koronaepidemian myötä voimaan tulleet työttömyysturvalain poikkeukset jatkuvat joiltain osin vuoden 2022 loppuun. Jatko koskee muutoksia erityisen sovittelujakson, laskennallisen palkan sekä ennakkomaksun keston osalta.

Lakimuutokset

Väliaikaiset poikkeuslait korotetusta suojaosasta, liikkuvuusavustuksen lyhyemmästä matka-aika- vaatimuksesta sekä yritystulojen huomioimisesta päättyvät 30.11.2021.

Erityistä sovittelujaksoa ja laskennallista palkkaa ei  sovelleta

Erityistä sovittelujaksoa ja laskennallista palkkaa sovelletaan  vasta 1.1.2023 alkaviin hakujaksoihin.

Käytännössä siis vaikka henkilö hakisi päivärahaa lyhemmältä jaksolta kuin kuukausi tai neljä viikkoa niin hakujaksolla vaikuttavana soviteltavana tulona  huomioidaan kuitenkin kokonaisen kuukauden tai neljän viikon sovittelujakson aikana maksetut tulot. Sovittelujakson pituus (kuukausi tai neljä viikkoa) riippuu henkilön palkanmaksurytmistä.

Myös ennakkomaksua koskevia poikkeuksia jatketaan

Ennakkomaksua voidaan maksaa ilman päätöstä enintään kuudelta kuukaudelta tavanomaisen kahden kuukauden sijaan, kun hakujakso alkaa viimeistään 31.12.2022.

Työttömyysetuutta voidaan maksaa yhteensä enintään kuudelta kuukaudelta ilman päätöstä ns. ennakkomaksuna mikäli käsittelyajat uhkaavat venyä. Ennen lakimuutosta tuo aika on ollut kaksi kuukautta.

Suojaosa palaa ennalleen jouluun alusta alkaen

Kun hakujakso alkaa 1.12.2021 tai sen jälkeen, palkka vaikuttaa jatkossa päivärahan suuruuteen, kun se ylittää 300 euroa kuukauden jaksossa tai 279 euroa neljän viikon jaksossa. Poikkeuslain aikana suojaosaa oli korotettu 500 euroon kuukaudessa ja 465 euroon neljässä viikossa.

Suojaosan pieneneminen takaisin ennalleen vaikuttaa isoon osaan soviteltua päivärahaa saavista jäsenistämme.

Muut päättyvät poikkeukset

Lakimuutos 30.11.2021 asti lyhensi liikkuvuusavustuksen työmatkan keston edellytyksen kokoaikatyössä kahteen tuntiin. Kun työ alkaa 1.12.2021 tai sen jälkeen, tulee jatkossa työmatkaan kulua kolme tuntia, jotta liikkuvuusavustusta voi saada.

Yritystulojen sovittelu on ollut mahdollista yrittäjän oman ilmoituksen perusteella silloin kun tulot ovat laskeneet koronaepidemian vuoksi ja hakujakso alkaa viimeistään 30.11.2021. Jatkossa 1.12.2021 ja sen jälkeen alkavien hakujaksojen osalta sivutoimisen yritystoiminnan tulot huomioidaan taas pääsääntöisesti vahvistettujen verotustietojen mukaan.