Kun työmatka uuteen työpaikkaan kestää kauan tai jos uuden työpaikan takia muuttaa toiselle paikkakunnalle, voi olla oikeutettu hakemaan työttömyyskassalta liikkuvuusavustusta.
Liikkuvuusavustusta on voitu maksaa vuoden 2017 alusta lukien ja se on siksi monelle vielä hieman tuntematon etuus. Nyt kuitenkin kun syksyn tullen työsuhteita solmitaan enenevään tahtiin, niin kannattaakin pitää mielessä myös tämä mahdollisuus.
Liikkuvuusavustusta voi saada mikäli on ollut työttömyysetuuteen oikeutettu välittömästi ennen uuden työn alkamista. Solmittava työsuhde voi olla kokoaikainen tai osa-aikainen, mutta työsuhteen tulee kestää vähintään kaksi kuukautta. Edestakaisen työmatkan kestolle säädetyt aikarajat määräytyvät sen mukaan onko kyse kokoaika- vai osa-aikatyöstä.
Huomioi myös, että voit saada sekä soviteltua päivärahaa että liikkuvuusavustusta samanaikaisesti.
Liikkuvuusavustuksen kesto työsuhteen alussa on 30-60 päivää riippuen työsuhteen kestosta.
Tarkempaa tietoa mm. siitä kenellä liikkuvuusavustukseen on oikeus, mitä työmatkan tai muuttomatkan kestolta edellytetään, löydät täältä nettisivuiltamme.