Hakuohje keikkatyöläiselle

Tältä sivulta saat ohjeet päivärahan hakemiseen tehdessäsi keikkatyötä.

Keikkatyötä tekevällä saattaa olla oikeus hakea soviteltua päivärahaa, jos keikkatyö on osa-aikaista tai kokoaikaista, mutta kestää enintään kaksi viikkoa. Mikäli keikkatyö kestää pidemmän aikaa, ilmoita työstä työvoimaviranomaiselle Työmarkkinatorilla. Sovitellun päivärahan ehdoista ja määrästä voit lukea lisää täältä.

  • 1. Täytä päivärahahakemus
    • Hakemuksen voit lähettää joko Ewertti eAsioinnin kautta tai postitse työttömyyskassalle. Ewertin kautta lähetetty hakemus on aiemmin perillä työttömyyskassalla ja hakemus tulee siis myös aikaisemmin käsittelyyn.
    • Täytä hakemus samassa rytmissä kuin ennen työn alkamista. Katso kirjalliset ohjeet hakemuksen täyttämiseen!
    • Merkitse työpäiville ”töissä” sekä työtunnit. Mahdolliset lisätyö-/ylityötunnit tulee myös merkitä hakemuksessa.
    • Mikäli hakemuksen ajalle osuu sairauslomaa, vuosilomaa tai palkattomia vapaita, merkitse nämä esimerkiksi sanoilla ”sairas”, ”loma” tai ”palkaton”. Merkitse kyseisille päiville myös tuntimäärät, joiden mukaan niiltä päiviltä maksetaan palkkaa.
    • Mikäli sinulla on useampi työnantaja, täytä kaikkien töiden työtunnit samaan hakemukseen. Jotta työttömyyskassa  voi eritellä eri työnantajille tehdyt tunnit, lähetä hakemuksen liitteenä työvuorolistat tai oma selvitys Ewertti eAsioinnin kautta viestillä.
    • Jos palaat päivärahan hakijaksi katkoksen jälkeen, katso hakuohjeet täältä.
  • 2. Liitä mukaan tarpeelliset liitteet
    • Lähetä työttömyyskassalle työsopimus keikkatyöstäsi. Mikäli erillistä työsopimusta ei ole tehty, ilmoita tästä työttömyyskassalle.

    Työttömyyskassa saa tulorekisteristä ansiopäivärahan hakijaa koskevat palkkatiedot ja työttömyyskassa käyttää näitä tietoja aina kun se on mahdollista.

    Jos kaikkia hakemuksen käsittelyyn tarvittavia tietoja ei saada tulorekisteristä, pyydetään näitä tietoja joko palkanlaskijalta tai hakijalta itseltänsä. Päätökset tehdään kuitenkin aina kun mahdollista tulorekisteristä saatavien tietojen perusteella ja palkkatodistusta pyydetään vain siinä tapauksessa, että tulorekisteristä saatavat tiedot eivät ole riittäviä.

  • 3. Seuraa hakemuksesi käsittelytilannetta
    • Työttömyyskassa käsittelee hakemukset saapumispäivän mukaan saapumisjärjestyksessä
    • Voit seurata oman hakemuksesi käsittelytilannetta helposti Ewertti eAsioinnin kautta
    • Työttömyyskassan yleistä käsittelytilannetta voit seurata Käsittelytilannepalvelun kautta

Mikäli hakemukseesi tarvitaan lisätietoja, yritämme soittaa sinulle numerosta
09 7703 1000. Ellemme tavoita sinua, lähetämme sinulle kirjeen. Jos olet antanut luvan sähköisille lisäselvityspyynnöille, lähetämme sinulle viestiä Ewertti eAsiointiin.