11.3.2024 käynnistyneet poliittiset lakot ovat poikkeuksellisia aiempiin lakkoihin verrattuna. Poliittisilla lakoilla ei ensisijaisesti pyritä vaikuttamaan työehtosopimuksiin. Nyt käynnissä olevien poliittisten lakkojen kestoksi on ilmoitettu kaksi viikkoa. Lakot voivat vaikuttaa myös sinun työntekoosi.
Päivittyvä uutinen
Jos osallistut lakkoon, sinulla ei ole ansiopäivärahaoikeutta lakkopäiviltä.
Jos työnteko keskeytyy toisten lakon vuoksi ja työtaistelutoimenpiteellä ei yritetä vaikuttaa sinun työsuhteesi ehtoihin, työnantajalla on velvollisuus maksaa palkkaa seitsemän ensimmäisen keskeytyspäivän ajalta.
Jos työnteon keskeytys jatkuu toisten lakon tai sen aiheuttaman työsulun vuoksi seitsemän päivän jälkeen, voi työttömyyskassa maksaa sinulle päivärahaa ilman omavastuuaikaa, mikäli täytät kaikki muut ansiopäivärahan edellytyksenä olevat ehdot (jäsenyys- ja työssäoloehto). Päivärahan maksun edellytyksenä on, että työnhaku on voimassa TE-toimistossa.
Muista siis ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon viimeistään ensimmäisenä palkattomana päivänä.
Ilmoita TE-toimistolle työntekosi estyneen toisen työntekijäryhmän lakon tai työnantajan työtaistelutoimenpiteen ajalta. Huomaathan, että lakkopäivät eivät kerrytä työssäoloehtoa.
Toistaiseksi on vielä epäselvää, maksavatko työnantajat nyt käynnissä olevien lakkojen ajalta palkkaa. Kassa voi maksaa seitsemän ensimmäisen keskeytyspäivän jälkeen ansiopäivärahaa, mikäli muut päivärahan saamisen edellytyksenä olevat ehdot täyttyvät.
Liitto neuvoo lakkoavustukseen liittyvissä kysymyksissä
Jos työtaistelutoimenpiteellä yritetään vaikuttaa työsuhteesi ehtoihin, kassa ei maksa päivärahaa lakkopäiviltä. Tällöin liitto maksaa lakkoavustuksen lakon ajalta. Ota yhteyttä työtaistelun järjestäneeseen liittoon, josta neuvotaan, miten lakkoavustusta haetaan.
Lisätietoa Työnteon estyminen lakon aikana -sivulla.