Kassan yhtenä tehtävänä on varmistaa, että jäsenistö saa oikeaa ja ajantasaista tietoa työttömyysturvaetuuksista.
Työttömyyskassa julkaisi keväällä 2018 uudistuneen Työttömyysturvan Perusoppaan. Opas julkaistiin ensimmäisen kerran verkkolehden muodossa ja se on mahdollistanut oppaan entistä monipuolisemman käytön. Nyt tarvittavat tiedot on löydettävissä esimerkiksi haun perusteella tai sisällysluettelon kautta pääsee nopeasti hyppäämään oikeaan kohtaan opasta.
Perusoppaasta löytämänsä tiedon voi jakaa nappia painamalla sosiaalisessa mediassa tai vaikkapa lähettää sen kaverin sähköpostiin. Edelleen oppaan saa myös ladattua pdf-muodossa omalle koneelle tai tulostettua vanhaan malliin paperimuodossa itsellensä.
Mutta mikä se perusopas sitten oikein on?
Perusopas on työttömyyskassan vuosittain julkaisema tuote, jonne kootaan kaikki ajantasainen tieto työttömyysturvasta. Löydät sieltä mm. tiedon kassan palveluista, maksettavista etuuksista, etuuksien hakemisesta sekä niiden verotuksesta.
Kuluvan vuoden puhutuin muutos on ollut aktiivimalli, joka on luonnollisesti saanut oman palstatilansa oppaasta. Lisäksi oppaasta löytyy kohdennettua tietoa eri ammattiryhmille mm. koulunkäynnin ohjaajille ja perhepäivähoitajille.