Siirry sisältöön

Postit alkavat taas liikkumaan

Työttömyyskassa suosittaa tästä huolimatta jäseniä asioimaan sähköisten palveluiden kautta, koska se on nopein tapa asioida.

Postin lakko on päättynyt ja postit kulkevat taas pian normaalisti. Kuitenkin esimerkiksi joulukuussa on paljon arkipyhiä, jolloin paperipostin kulkuun tulee viivettä. Asioimalla eWertti Nettikassan kautta varmistat hakemustesi perille tulon samantien ja saat kuittauksen järjestelmässä saapumisajankohdasta. Näin voit alkaa samantien seuraamaan myös hakemuksen käsittelyä käsittelytilanne-palvelun kautta.

Työttömyyskassan henkilökunta pyrkii käsittelemään hakemuksia mahdollisimman paljon ennen joulua.

Jos hakujaksosi päättyy sunnuntaina 22.12.2019 ja lähetät silloin ei-muutettavan jatkohakemuksen, on päiväraha maksussa 27.12.2019. Normaalisti maksu olisi tilillä tiistaina, mutta nyt tuo päivä osuu jouluaatolle, joka ei ole pankkipäivä. Maksu on nostettavissa pankista vasta ensimmäisenä mahdollisena pankkipäivänä, joka on siis tänä vuonna 27.12.2019. Työttömyyskassa ei valitettavasti voi tähän aikatauluun vaikuttaa. Työttömyysturvalain mukaan ei hakujaksoja myöskään voi lyhentää sen vuoksi, että päivärahan saisi jouluksi.