Omavastuuaika

Työssäoloehtosi täyttyessä ensimmäisestä työttömyyspäivästä lähtien asetetaan omavastuuaika, jonka ajalta sinulle ei makseta päivärahaa. Omavastuuaika on seitsemää täyttä työpäivää vastaava aika.

Omavastuuaika on seitsemää kokonaan työtöntä päivää vastaava aika. Omavastuuaikaa voi kulua enintään viisi päivää kalenteriviikossa. Omavastuuajan tulee täyttyä kahdeksan peräkkäisen kalenteriviikon aikana.

Omavastuuaika asetetaan, kun tulet ansiopäivärahan hakijaksi ensimmäistä kertaa tai kun ansiopäivärahan enimmäismaksuaika alkaa alusta eli täyttäessäsi työssäoloehdon.

Omavastuuaikaan voidaan lukea päivät, jolloin olet täysin tai osittain työtön. Omavastuuaikaan ei voida lukea päiviä, joilta sinulla ei olisi oikeutta päivärahaan.

  • Esimerkki omavastuuajan kulumisesta kokonaan työttömällä
    Maanantai työtön 1. päivä omavastuuaikaan
    Tiistai työtön 2. päivä omavastuuaikaan
    Keskiviikko työtön 3. päivä omavastuuaikaan
    Torstai työtön 4. päivä omavastuuaikaan
    Perjantai työtön 5. päivä omavastuuaikaan
    Lauantai työtön (viikonloppu)
    Sunnuntai työtön (viikonloppu)
    Maanantai työtön 6. päivä omavastuuaikaan
    Tiistai työtön 7. päivä omavastuuaikaan
    Keskiviikko työtön Ensimmäinen maksettava päivä
  • Esimerkkejä omavastuuajan kulumisesta kokoaikaisesti lomautetulla

    Esimerkki 1. Työssäoloehto täyttynyt ennen lomautusta. Kokoaikainen lomautus 2.-15.2.2026.

    Työssäoloehto täyttynyt ennen lomautuksen alkamista. Ansiopäivärahan enimmäismaksuaika alkaa työssäoloehdon täytyttyä siis alusta ja 2.2.2026 alkaen tulee asetettavaksi seitsemää kokonaan työtöntä päivää vastaava omavastuuaika. Omavastuupäiviltä ei ole oikeutta päivärahaan ja päivärahan maksaminen voi alkaa vasta kun omavastuuaika on saatu asetettua.

    Omavastuuaika on 2.-10.2.2026. Ansiopäivärahan maksaminen alkaa 11.2.2026.

    Seuraavan kerran omavastuuaika asetetaan, kun työssäoloehto taas täyttyy.

    Esimerkki 2. Työssäoloehto täyttynyt ennen lomautusta. Kokoaikainen lomautus 2.-8.2.2026, 13.-19.4.2026 ja 4.-10.5.2026.

    Työssäoloehto on täyttynyt ennen lomautuksen alkamista. Ansiopäivärahan enimmäismaksuaika alkaa työssäoloehdon täytyttyä siis alusta ja 2.2.2026 alkaen tulee asetettavaksi seitsemää kokonaan työtöntä päivää vastaava omavastuuaika. Omavastuuajan tulee täyttyä kahdeksan peräkkäisen kalenteriviikon aikana. Omavastuupäiviltä ei ole oikeutta päivärahaan ja päivärahan maksaminen voi alkaa vasta kun omavastuuaika on saatu asetettua.

    Ensimmäiseltä lomautusviikolta 2.-8.2. kertyy viisi omavastuupäivää. Koska seuraava lomautusjakso on vasta 13.-19.4., helmikuussa kerrytetyt omavastuupäivät eivät mahdu kahdeksan peräkkäisen kalenteriviikon sisään, vaan omavastuuajan kerryttäminen alkaa uudelleen alusta 13.4.

    Lomautusjaksolta 13.-19.4. kertyy viisi omavastuupäivää. Omavastuuajan kerääminen jatkuu seuraavalla lomautusjaksolla, koska se mahtuu kahdeksan peräkkäisen kalenteriviikon sisään. Lomautusjaksolta 4.-10.5.2026 omavastuuaikaan kertyy kaksi omavastuupäivää. Päivärahan maksaminen alkaa 6.5.2026.

    Seuraavan kerran omavastuuaika asetetaan, kun työssäoloehto taas täyttyy.

  • Esimerkki omavastuuajan kulumisesta osa-aikatyössä

    Omavastuuaikaa lasketaan tuntien mukaan, jos olet osa-aikatyössä. Esimerkiksi työssä, jossa enimmäistyöaika on 38 tuntia 45 minuuttia viikossa, eli 7 tuntia 45 minuuttia päivässä, omavastuuaika 7 päivää on yhteensä 54 tuntia 15 minuuttia. Omavastuuaikaa kertyy työpäivienkin ajalta, mikäli työpäivä on lyhyempi kuin 7 tuntia 45 minuuttia.

    Maanantai työtön 7 tuntia 45 minuuttia omavastuuaikaan
    Tiistai työssä 7 tuntia 45 minuuttia ei kerrytä omavastuuaikaa (täysi työpäivä)
    Keskiviikko työtön 7 tuntia 45 minuuttia omavastuuaikaan
    Torstai työtön 7 tuntia 45 minuuttia omavastuuaikaan
    Perjantai työssä 7 tuntia 45 minuuttia ei kerrytä omavastuuaikaa (täysi työpäivä)
    Lauantai työtön ei kerrytä omavastuuaikaa (viikonloppu)
    Sunnuntai työtön ei kerrytä omavastuuaikaa (viikonloppu)
    Maanantai työssä 3 tuntia 4 tuntia 45 minuuttia omavastuuaikaan
    Tiistai työssä 5 tuntia 2 tuntia 45 minuuttia omavastuuaikaan
    Keskiviikko työssä 4 tuntia 3 tuntia 45 minuuttia omavastuuaikaan
    Torstai työssä 7 tuntia 45 minuuttia ei kerrytä omavastuuaikaa (täysi työpäivä)
    Perjantai työssä 4 tuntia 45 minuuttia 3 tuntia omavastuuaikaan
    Lauantai työtön ei kerrytä omavastuuaikaa (viikonloppu)
    Sunnuntai työtön ei kerrytä omavastuuaikaa (viikonloppu)
    Maanantai työtön 7 tuntia 45 minuuttia omavastuuaikaan
    Tiistai työssä 3 tuntia 4 tuntia 45 minuuttia omavastuuaikaan
    Keskiviikko työssä 3 tuntia 4 tuntia 45 minuuttia omavastuuaikaan
    Torstai työtön Ensimmäinen maksettava päivä
  • Esimerkki omavastuuajan kulumisesta lyhennetylle työviikolle lomautetulla

    Lomautus lyhennetylle työviikolle alkaa 4.12.2025 ja työssäoloehto täyttyy lomautuksen alkaessa. Lomautuspäiviä ovat torstait. Omavastuuaikaa kertyy torstaipäiviltä 4.12., 11.12. ja 18.12.2025 yhteensä kolme päivää. Joulupäivältä 25.12.2025 ja uudenvuodenpäivältä 1.1.2026 maksetaan työehtosopimuksen mukainen arkipyhäkorvaus, joten omavastuuaikaa ei kerry. Omavastuuajan kerryttäminen jatkuu torstaipäivinä 8.1., 15.1. ja 22.1.2026, johon mennessä on kertynyt yhteensä kuusi omavastuupäivää. Seitsemän päivän omavastuuaika ei siis täyty kahdeksan kalenteriviikon sisällä, joten omavastuuajan kerryttämistä täytyy jatkaa.  

    Ajalla 11.12.2025-29.1.2026 on edelleen vain kuusi omavastuupäivää, joten omavastuuaika ei täyty tälläkään kahdeksan kalenteriviikon jaksolla. Myös ajalla 18.12.2025-5.2.2026 on vain kuusi omavastuupäivää, joten omavastuuaika ei täyty. Omavastuuaika täyttyy vasta ajalla 8.1.-19.2.2026, kun kahdeksan peräkkäisen kalenteriviikon sisään mahtuu seitsemän omavastuupäivää. Päivärahaa voidaan maksaa lomautuspäiviltä vasta omavastuuajan täytyttyä. 

  • Esimerkki omavastuuajan kulumisesta keikkatyötä tekevällä

    Henkilö tekee satunnaisia, eri mittaisia keikkatöitä. Kolmen kuukauden mittainen kokoaikatyö päättyy 8.3.2026 ja työssäoloehto täyttyy. Jos lomakorvausta ei tule jaksotettavaksi, omavastuuaikaa aletaan laskea 9.3.2026 alkaen. Seuraava työsuhde on kokoaikatyö ajalla 16.3.-17.5.2026. Ajalta 9.-15.3.2026 on kertynyt viisi päivää omavastuuaikaa. Koska omavastuupäivät eivät mahdu kahdeksan peräkkäisen kalenteriviikon sisään, omavastuuajan laskenta alkaa uudelleen alusta 18.5.2026, jos toisestakaan työsuhteesta makseta lomakorvaustaOmavastuuaika täyttyy ajalla 18.-26.5.2026 ja päivärahaa voidaan maksaa 27.5.2026 alkaen. 

Koulunkäynninohjaajien hakuohjeista löydät lisää esimerkkejä omavastuuajan täyttymisestä.