Siirry sisältöön
Ewertti eAsioinnissa on 12.9. klo 18 - 13.9. klo 6 huoltokatko, jonka aikana Ewertti ei ole käytössä.
Eduskunta on 6.4.2020 hyväksynyt lainmuutoksen, jolla päätoimisena yrittäjänä työskennelleiden toimeentuloa voidaan väliaikaisesti tukea työttömyysturvalla korona–pandemiasta johtuvien poikkeusolojen aikana. Yrittäjille maksetaan työmarkkinatukea ja sitä haetaan Kelasta.
JHL:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksosen mielestä keskeisintä käynnissä olevan kriisin aikana on turvata lomautettujen ja irtisanottujen säännöllinen toimeentulo. Tämä on mahdollista, kunhan toteutetaan kaikki maksatusta nopeuttavat...
Eduskunta on 9.4.2020 hyväksynyt työttömyysturvalakiin esitetyt väliaikaiset muutokset hallituksen 2.4.2020 antaman esityksen mukaisesti työttömyysturvalain väliaikaiseksi muuttamiseksi. Työssäoloehtoa, omavastuuaikaa ja enimmäisaikaa muutetaan väliaikaisesti.
Koronakriisin johdosta myös työttömyyskassan toimintaan tehdään muutoksia.
Jos saat osa-aikatyön perusteella soviteltua ansiopäivärahaa, voi sairastumisella tai tartuntataudille altistumisella olla vaikutuksia myös päivärahan maksamiseen. Voit myös joutua pandemian johdosta lomautetuksi.
ansiopäiväraha, karanteeni, korona, koronavirus, lomautus, pandemia, sairastuminen
Käyttöönoton jälkeen pääset kirjautumaan eWertti Nettikassaan vain omilla verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla.
eWertti Nettikassa, hakemuksen täyttäminen, kirjautuminen
Perhepäivähoitajien työttömyysturva kaipaa muutosta.
Tehostaakseen hakemusten käsittelyä entisestään työttömyyskassa muuttaa puhelinpäivystysaikoja kokeiluluontoisesti siten, että jatkossa kassan henkilökohtainen puhelinpalvelu päivystää maanantaista torstaihin klo 9-14. Perjantaisin puhelinpalvelu on kiinni. Työttömyyskassan kanssa...
JHL työttömyyskassan asiakkaat olivat marraskuun 2019 lopussa päättyneen asiakastyytyväisyystutkimuksen perusteella tyytyväisiä työttömyyskassaan.
Aktiivimallin leikkurit poistuvat ja päivärahan taso nousee.
Joulun, uudenvuoden ja loppiaisen ajalle osuu merkittävä määrä arkipyhäpäiviä, jolloin maksut pankin kautta eivät liiku.
Työttömyyskassa suosittaa tästä huolimatta jäseniä asioimaan sähköisten palveluiden kautta, koska se on nopein tapa asioida.
Paperiposti ei siis kulje edelleenkään.
Lakon aikana työttömyyskassalle lähetetty paperiposti ei saavu pääsääntöisesti lainkaan perille. Varmistat päivärahahakemuksesi saapumisen perille vain lähettämällä sen sähköisesti.
Työttömyyskassat alkavat saada tulorekisteristä ansiopäivärahan hakijaa koskevat palkkatiedot 1.1.2020.
Nyt sinulla jäsen on mahdollisuus vaikuttaa työttömyyskassamme toiminnan kehittämiseen vastaamalla jäsentyytyväisyyskyselyyn.
Kaikki jäsentenkin käyttämät palvelut ovat pois käytöstä, kuten eWertti Nettikassa, Eemeli puhelinkassa.
Päivärahan hakuohjeita on päivitetty ja tämä on hyvä huomioida etenkin jos työnteko ja palkanmaksu keskeytyvät koulujen syyslomalla.
hakuohje, koulunkäynninohjaajat, koulunkäyntiavustajat, lomautukseen rinnastettava aika, lomautus, palkanmaksupäivä, soviteltu päiväraha
Suomen hallitus on budjettiriihessä tällä viikolla sopinut monista uudistuksista koskien muun muassa työttömyysturvaa. Näistä etenkin aktiivimallin poistaminen on vihdoin toteutumassa 1.1.2020. JHL on aktiivisesti vastustanut aktiivimallia alusta lähtien ja vaatinut sen kumoamista.
Työttömyyskassan jäsenkunnassa on paljon eri kieliä puhuvia jäseniä. Myös kassan palveluita on saatavilla yhä useammalla eri kielellä.
Työttömyyskassa kehottaa päivärahan hakijoita käyttämään paperipostin lähettämisen sijasta eWertti Nettikassaa.
Lakimuutosta valmistellaan ja aktiivimallin purkaminen voi toteutua jo 1.1.2020 lukien.
Heinäkuun viimeinen päivä oli koko kesän suurin yksittäinen päivä, jolloin kaikkien hakemustyyppien hakemuksia tuli paljon sisään. Viime viikolla saatiin käsiteltyä tuon päivän aikana saapuneet jatkohakemukset...
Hakemusten käsittelytilanne etenee. Viesteihin vastaamisessa on viivettä.