Siirry sisältöön

Valmiina kesään

Asiakaspalvelumme on normaalisti auki koko kesän: puhelinpalvelu maanantaista torstaihin kello 9–12 ja chat maanantaista perjantaihin kello 9–14.

Kuvituskuva. Kuvassa on aurinkoinen ruohikkoinen alue, jossa kasvaa lukuisia pieniä valkoisia kukkia. Nämä kukat saattavat olla villejä lemmikkejä tai vastaavia lajeja. Auringonvalo suodattuu lehtien läpi, luoden kirkkaan ja lämpimän tunnelman. Oikealla puolella näkyy osa puun rungosta.

Kesäaikaan työttömyyskassan hakemusmäärät kasvavat huomattavasti muun muassa oppilaitosten vuotuisen työnteon ja palkanmaksun keskeytyksen vuoksi. Olemme varautuneet hakemusmäärien nousuun muun muassa työjärjestelyillä ja rekrytoimalla kesäksi lisää henkilökuntaa. Vaikka käsittelyajat kesällä pitenevätkin, pyrimme pitämään hyvän käsittelytilanteemme myös kesän hakemuspiikin ajan. 

Lakimuutosten vaikutukset ansiopäivärahaan

Tänä vuonna on tullut voimaan useampia ansiopäivärahaan vaikuttavia lakimuutoksia: Omavastuuaika on noussut 7 päivään, lapsikorotukset ja 300 euron suojaosa ovat poistuneet ja lomakorvauksen jaksotus on palautettu käyttöön. Lue lisää lakimuutoksista

Nopeuta hakemuksesi käsittelyä

Olethan ilmoittautunut TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi? Ansiopäivärahaa voidaan maksaa vain siltä ajalta, jolla työnhaku on voimassa. Saamme työvoimapoliittisen lausuntosi suoraan TE-toimistolta. Voit käydä tarkistamassa TE-palveluiden Oma-asioinnissa, että lausuntosi on varmasti voimassa. Palvelusta voit myös tarkistaa, onko lausunto toimitettu työttömyyskassaan. Hakemuksesi käsittely voi alkaa vasta sitten, kun lausunto on saapunut kassaan. 

Ewertti eAsioinnissa hakemuksen täyttäminen ja lähettäminen tapahtuu nopeasti ja kätevästi. Lähetä ensimmäinen hakemus aikaisintaan kahden viikon kuluttua työttömyytesi alkamisesta siten, että hakemus päättyy sunnuntaihin. Täytä hakemuksesi huolellisesti ohjeiden mukaan ja liitä mukaan kaikki pyydetyt liitteet. Kun hakemuksesi tulee käsittelyyn, käsittelijä on sinuun yhteydessä, mikäli vielä jotain liitteitä tai lisäselvityksiä tarvitaan.  

Jos olet jo hakijana, jatka myös kesäaikaan päivärahan hakemista normaalilla hakurytmilläsi. 

Kannattaa käydä tarkistamassa Ewertin Omat tiedot-osiosta, että viestintäasetuksesi ovat järjestelmässä sinulle mieleiset: päätökset saapuvat sähköisinä nopeammin perille kuin postitse ja esimerkiksi maksuilmoitukset voi tilata tekstiviestinä. 

Jos olet lisännyt sähköpostiosoitteesi tietoihisi, saat sähköpostiisi ilmoituksen lähettämistämme lisäselvityspyynnöistä. Jos käsittelijä yrittää tavoitella sinua puhelimitse, puhelu tulee numerosta 09 7703 1000.  

Hakuohjeita nettisivuilla ja Youtubessa

Ohjepankista löydät hakuohjeet erilaisiin tilanteisiin. Hakuohjeet koulunkäyntiavustajille ja koulunkäynninohjaajille koskevat myös esimerkiksi tuntiopettajia ja muita ammattiryhmiä, joiden työnteko ja palkanmaksu keskeytyvät määräajoin oppilaitoksen vuotuisten toiminta-aikojen johdosta. 

Olemme koonneet kassan Youtube-kanavan Kesä 2024 -soittolistalle ohjevideoita päivärahan hakemiseen erilaisissa tilanteissa.

Asiakaspalvelumme auki koko kesän

Asiakaspalvelumme on avoinna normaalisti koko kesän: puhelinpalvelu maanantaista torstaihin kello 9–12 ja chat maanantaista perjantaihin kello 9–14. 

Ewertti eAsioinnin chatissa saat henkilökohtaista palvelua puhelinpalvelun tapaan. Voit myös laittaa meille viestiä Ewertin Viestit-osiossa. 

Usein kysyttyjä kysymyksiä hakemiseen ja hakemusten käsittelyyn liittyen:

Mistä näen hakemukseni käsittelytilanteen?
Milloin ja mistä näen maksuilmoitukset ja päätökset?
Voinko saada ennakkomaksua kesällä 2024?
Sain työsuhteen päättyessä lomakorvauksia. Miten ne vaikuttavat päivärahaani?